tiistai 30. huhtikuuta 2013

Unenpuute varsinkin miehille vakavaa?

Iltalehti julkaisi uutisen alkuun laitetusta tanskalaistutkimuksesta, jossa unenpuutteen väitetään surkastavan miesten kiveksiä ja vähentävän siittiöiden määrää ja laatua. Tuhatta nuorta miestä oli seurattu, ja heidän kiveksiään ja siemennestettään oli vertailtu hyvin nukkuvien ja huonosti nukkuvien välillä. Tulokset näkyivät selkeästi. Esimerkiksi siittiöiden määrä saattaa tippua kolmasosalla jos ei nuku hyvin.

   Tämä kyseinen suomenkielinen uutinen julkaistiin Iltalehden Internet-sivustolla ja lehti oli saanut sen Amerikkalaiselta ”American Journal of Epidemiology” lehdeltä. Itse tutkimus oli toteutettu Etelä-Tanskan yliopistossa. Mielestäni luotettavuus kyseiselle uutiselle ja väittämälle on hyvä, se on kuitenkin toteutettu nimekkäässä yliopistossa ja kirjattu tieteelliseen lehteen. Iltalehti on vain suomenkielinen välittäjä.

  Uskon että tutkimuksella on pyritty saamaan varsinkin miehiä keskittymään uneen saantiin, joten kyseessä taitaa olla myös pelottelu tai hienommin sanottuna herättely. Toisaalta pelkkä unenpuute ei ole kyseisen tutkimuksen mukaan syy surkastumiselle, vaan huonosti nukkuvilla oli muutenkin huonot elintavat ja esimerkiksi he käyttivät paljon alkoholia, sen takia tutkimus olikin vielä aluillaan.

   Olen uutisesta ja tutkimuksesta ainakin sitä mieltä että se tosiaan vaatisi lisää konkreettista selvitystä ennen kuin aletaan edes pelottelemaan ihmisiä. Toki tämä teksti sai ainakin minut ajattelemaan unen tarvetta mutta en täysin usko vielä että unenpuute saattaisi olla niin kohtalokas ja tuhota siemennestettä radikaalisti.

 
Lauri A

Urheilija(ko) ei tervettä päivää näe - ylikunto vai perussairastelua?


Kira Tiivolan kertoo blogitekstissään ylikunnosta ja sen kehittymisestä. Hän on listannut myös keinoja, joilla voi ehkäistä ylikunnon kehittymistä. Ylikuntoa ilmenee silloin, kun kehoa on rasitettu liikaa, eikä se kykene palautumaan. Oireina sillä on esimerkiksi nuhaisuus, leposykkeen nousu tai lasku, väsymys tai joskus levottomuus myös motivaation lasku ja huonontunut vastustuskyky voivat olla oireita. Yleensä ylikunto iskee ylisuorittajiin ja aktiiviliikkujiin.

 

Löydin tekstin terveysblogi.fi sivulta. Terveysblogi on Kira Tiivolan ylläpitämä. Blogista löytyy liikuntaan, hyvinvointiin, terveyteen ja ravintoon liittyviä kirjoituksia, joista saa hyödyllistä tietoa arkielämään. Vaikka sivu onkin blogi tyylinen arvioisin sen luotettavaksi. Tiivola on koulutettu personal trainer, liikunnanohjaaja sekä ravintoneuvoja. Tietoa ja ammattitaitoa siis varmasti löytyy.

 

Ylikunto ei välttämättä ole kaikille niin tuttu aihe, joten tekstin tarkoituksena on ehkä tuoda tietoa aiheesta. Itsensä loppuun kuluttaminen ja liiallinen puskeminen ei ole kenellekkään hyväksi. Tulee myös muistaa, että jos tavoitteena on esimerkiksi urheilu, tuloksia ei saavuta jos ei anna itselleen aikaa myös rentoutumiseen ja palautumiseen. Kannattaa siis kuunnella omaa kehoaan.

 

Tiivola kirjoittaa monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Teksti saa todella miettimään omia tekemisiään Ehkä seuraavalla kerralla ei pakotakkaan itseään rättiväsyneenä rankan treeniviikon jälkeen taas kuntosalille.

 
Anonyymi

 
www.terveysblogi.fi/liikunta-kira-tiivola/item/9-urheilijako-ei-tervetta-paivaa-nae

Aurinkovoide ei riitä suojaksi etelänlomilla


Tea Karvisen kirjoittama uutinen Helsingin Sanomissa (18.4.2013) käsittelee auringonottoa, aurinkovoiteiden käytön riittämättömyyttä sekä UV-säteilyltä suojautumista. Tekstissä kerrotaan, että vaikka suomalaiset käyttävät aurinkovoiteita rantalomillaan, se ei kuitenkaan riitä suojaksi, etenkään talvisin, sillä iso auringonmäärä on kalpealle iholle sokki ja UV-säteily polttaa ihon nopeasti. Tämä taas suurentaa riskiä sairastua melanoomaan. Tekstissä mainitaankin melanooman yleistyvän suomessa vuosi vuodelta ja syöpäjärjestöjen mukaan järkevämmällä auringonotolla 95% sairastumisista voitaisiin ehkäistä. Tekstissä kerrotaan myös pyrkimyksestä solariumin käytön vähentämiseen. Viime vuonna solariumit kiellettiin alle 18-vuotiailta ja vuonna 2015 on tulossa määräys, jonka mukaan solariumissa on aina oltava vastuuhenkilö, joka voisi tarkastaa asiakkaan iän.

Teksti julkaistiin siis Helsingin Sanomissa ja pidän sitä hyvin luotettavana tekstinä , sillä kyseinen lehti kirjoittaa faktaa ja se käyttää luotettavia lähteitä, kuten tässä uutisessa käytettiin syöpäjärjestöjä.

Tekstin tavoite on saada ihmiset suojautumaan entistä paremmin auringolta ja UV-säteilyltä sekä tajuamaan, että pelkkä aurinkovoiteen käyttö ei riitä. Tekstin tavoite on myös lisätä tietoisuutta melanoomasta ja tätä kautta ehkäistä sitä.

Tekstissä huomioni kiinnittyi siihen, että melkein kaikki melanooma-tapaukset (95%) voitaisiin ehkäistä, vain hiukan järkevämmällä auringonotolla. Mielestäni hyvä juttu on se, että solariumeita aletaan nyt todella vahtia alaikäisiltä, sillä he eivät välttämättä tajua sen vaaroja. Ehkä näin saadaan tulevaisuudessa melanooma-tapauksia vähenemään.
 
Emmi S.

Nyt se on tutkittu: Energiajuomista haittaa nuorille


Analysoin Iltalehden julkaisemaa kirjoitusta energiajuomista ja sen vaikutuksista. Artikkelissa sanotaan kuinka energiajuomat vaikuttavat nuoren unirytmiin ja haittaa keskittymistä.
Iltalehti on lähde, joka voi aina perustu täysin faktaan, saatetaan liioitella, että saataisiin enemmän lukioita.

Kirjoituksen tavoite on selvästi varoitella nuoren vanhempia energiajuomien vaaroista.
Pidän tätä artikkelia uskottavana, koska siinä sanotaan, että on tehty tutkimus Tampereen yliopistolla ja tiedän itsekkin, miten kofeiini vaikuttaa elimistöön varsinkin nuorilla.

Tutkimukseen on myös osallistunut kymmenentuhatta nuorta, tämä lisää artikkelin uskottavuutta.
Artikkeli on ajankohtainen, silllä se on julkaistu joulukuussa 2012.

Linkki: http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012122016476052_el.shtml

Roni K

Katupöly haitallista

Uutisen ”Vaara! Katupöly voi tappaa – Suomessa 1500 kuolemaa vuodessa” on kirjoittanut Hannele Lamusuo ja se julkaistiin Iltasanomissa 28.4.2013. Alkuperäinen lähde on Allergia- ja astmaliiton sivuilta.

Artikkelissa kerrotaan katupölyn olevan terveydelle haitallista ja jopa vaarallista. Tutkimusprofessori Jaakko Kukkonen Ilmatieteenlaitokselta kertoo ilmanlaadun ongelmilla olevan vaikutusta hengityselinsairauksien lisäksi sydän- ja verisuonisairauksiin ja neurologisiin sairauksiin. Uutisessa kerrotaan myös, että nastarenkaiden käytön vähentäminen parantaisi parhaiten ilmanlaatua, koska nastarenkaat ovat suurimpana syynä siihen, että tiestä irtoaa hiukkasia ilmaan. Uutisen mukaan katujen puhdistuksessa pitäisi käyttää vesipuhdistusta kuivaharjauksen sijaan.

Kirjoitus julkaistiin Iltasanomien sivuilla, jossa välillä liioitellaan asioita, jotta saataisiin uutisista houkuttelevampia ja myyvempiä. Pidän kuitenkin uutista luotettavana tietona.

Otsikossa sanotaan ”Suomessa 1500 kuolemaa vuodessa”, josta voi päätellä, että katupölyn vuoksi on kuollut 1500 henkilöä vuodessa. Uutisessa kuitenkin kerrotaan ulkoilman laadun aiheuttaneen ennenaikaisia kuolemia. Me emme kuitenkaan voi tietää, ketkä heistä ovat olleet juuri katupölyn uhreja.

Kirjoituksen tavoite on saada ihmiset varomaan enemmän katupölyä ja sillä tavoin nostaa ihmisten elinikää.
Uutisessa kehotetaan suojautumaan katupölyltä esimerkiksi valitsemalla reitti, jossa ei pölise ja kulkemalla ulkona ”sopivaan aikaan”, eniten katupölyä on ilmassa kuivilla ja aurinkoisilla ilmoilla. Uutisessa kehotetaan suojautumaan myös käyttämällä hengityssuojainta, jossa on uloshengitysventtiili, mutta en usko, että kovin moni alkaisi sellaista käyttämään.

Ira

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288560528747.html

Laihdutustuotteet vievät rahat ja jättävät kilot


Lukemani uutinen kertoi laihdutus tuotteidenluotettavuudesta. Viranomaiset, sekä esimerkiksi Evira, kertoivat suurimman osan netissä mainostettavien laihdutustuotteiden toimivuuden olevan mitätön.

   Uutisen löysin Helsingin Sanomien nettisivujen kautta, joten uutinen on luotettavasta lähteestä. HS:n sivuilta löysin linkin ,joka vei minut ruokatieto.fi nimiselle sivulle. Uutisen luotettavuutta nostaa myös se, että tietoja on tullut monelta eri elintarvike järjestöltä.

   Uutinen pyrkii valistamaan ihmisiä oikeanlaisesta dieetistä ja vähentämään epätoivottujen tulosten saantia. Uutisessa kerrotaan tämänkaltaisten tuotteiden olevan haitallisia, jos niitä käytetään liian pitkään.
Topias S.

http://ruokatieto.fi/uutiset/viranomaiset-laihdutustuotteet-vievat-rahat-ja-jattavat-kilot

Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät


Löysin HS:n nettisivulta artikkelin "Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoidenproteiinilisät", joka on ilmestynyt HS:n nettisivuille 25.4.2013.

 
Artikkelissa asiantuntijat kertovat, "että vastoin uskomuksia kaikki proteiini ei muutu lihasmassaksi, vaan ylimääräinen proteiini varastoituu elimistöön energiana — eli viime kädessä rasvana. Ravitsemustieteilijöiden mukaan lisät ovat turhia".
 

Ottaen sen huomioon, että artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien nettisivulle, tekee artikkelista erittäin uskottavan. Kun siihen on vielä haastateltu erilaisia asiantuntijoita, kuten Ravitsemustieeteen tohtori Mikael Fogelholmia ja elintarviketieteen tohtoria, Merja Suomista, niin mielestäni uutinen on erittäin asiallinen ja paikkaansapitävä.

 
Itse en käytä proteiinivalmisteita, niin tämä uutinen ei mullista minun maailmaa. Muuta tunnen monia ihmisiä, jotka käyttää niitä ja heille tämä uutinen voi olla vähän isompi juttu.

Kasper V.

Nuuska halutaan kieltää kokonaan


Työryhmä on esittänyt kovia tiukennuksia tupakkalakiin, he haluavat suojella lapsia. Uutisessa kerrotaan tupakan haitoista ja sen käytön kasvusta nuorisolla. Nuuskaa ei saisi enää tuoda suomeen. Nuuskalle esitetään täyskieltoa, sen suosio on kasvanut nuorten keskuudessa, kun tupakointilaki on tiukentunut. Lapset kokeilevat nuuskaamista yhä enemmän. Koko uutisen keskeinen asia on, että tupakkalakia halutaan koventaa. Lapset sekaantuvat tupakanpolttoon ja nuuskaamiseen.


Uutisen tarkoituksena on selvästi vedota suomalaisiin, sekä nuuskaajiin, että tupakan polttajiin. Lakia halutaan muuttaa, sillä siihen ei olla tyytyväisiä ja tämän tavoitteena on vähentää nuuskaajia ja tupakoitsijoita. Erityisesti nuorison tupakka suosiota halutaan vähenevän.

Itse pidän iltasanomat sivustoa luotettavana ja sen uutistakin, sillä tupakkalain muutoksista on ollut paljon puhetta ja siitä tulee olemaan kiistaa vielä monia vuosia, esimerkiksi nuuska on todella suurta keskustelua herättävä aihe, sillä se liittyy terveyteemme. Uutisessa ehkä vähän liioitellaan nuuskan/tupakan käyttöä.

Mielestäni tupakkalain vaadittava muutos on ihan ok, mutta myös huonosta. Jos lakia tiukennetaan niin nuoriso alkaa hankkia sitä yhä enemmän laittomasti ja uskon, että kovin suuria muutoksia tupakoitsijoiden ja nuuskaajien määrässä ei näy. Ruotsista saa nuuskaa laillisesti ja se on helppo saada suomeen jälleenmyyntiin, joten itse lain koventaminen ei olisi mikään kuningasidea. Muutos suututtaisi aikuisia, jotka käyttävät nuuskaa. Myös tupakan hankinnan vaikeuttaminen olisi koko kansalle huonosta, sillä on enemmän täys-ikäisiä käyttäjiä ja he tulisivat kärsimään siitä. Itseeni tämä muutos ei vaikuttaisi minuun, sillä pidän terveydestäni huolta ja en polta/käytä nuuskaa.
 
Aleksi A.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Liikalihavuus nousussa


 


Riitta Heiskasenkirjoittamassa uutisessa liikalihavuus on noussut huolestuttavan paljon. Hän informoi, että lihavuus ylittää aliravitsemuksen kuolintapauksissa, sekä Suomessa ja muissa maissa. Suomi on myös päässyt maailman liikalihavuus listan kymmenen kärkijoukkoon. Ratkaisuna paino-ongelmaan olisi uutisen mukaan suolan rajoittaminen ja tuoreiden hedelmien parempi saatavuus.


Alkuperäisartikkeli on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä lääketieteellisessä lehdessä nimeltään Lancet, jota Iltasanomat ovat siteeranneet pintapuolisesti. Uutisen tavoitteena on informoida kansalle maailmanlaajuisesta terveysongelmasta. Iltasanomat pyrkivät tekemään tästä populistisen lehteä myyvän kirjoituksena, jossa on toki paljon tärkeää ja asiallista informaatiota.

Mielestäni Lancet on hyvin luotettava, kun taas Iltasanomat on pinnallinen lehti.


Tekstissä kerrottiin, että kyseinen terveysongelma ratkaisuina olisivat suolan rajoittaminen ja tuoreiden hedelmien parempi saatavuus. Tämä ei tosiaan riitä paino-ongelman hallitsemiseksi. Itseasiassa tuoreita hedelmiä on suomessa saatavana ympäri vuoden. Ruokavalioon tulee tehdä paljon muitakin muutoksia, myöskin liikunnan lisääminen ensiarvoisen tärkeää.


lähde: http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012121716459442_el.shtmlL


Mikael 12c