lauantai 4. toukokuuta 2013

Uutinen maahan muuttajien mielenterveydestä Hs.fi sivulta


Luin Helsingin sanomista artikkelin, jossa tanskalaistutkimuksen mukaan maahanmuuttajilla ontavallista enemmän mielenterveysongelmia. Sanomissa kerrottiin, että maahanmuuttajat sairastuvat mielenterveys ongelmiin nopeammin kuin alueella oleva kantaväestö.

Sanomien mukaan helposti mielenterveysongelmia saavat ihmiset joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia jolloin ne ovat muita alttiimpia sairastumaan skitsofreniaan (jakomielitauti). Adoptoiduilla henkilöillä on myös suuria mielenterveysongelmia jonka seurauksena ne tekevät tavallista enemmän itsemurhia.

Tutkijat uskovat, että tämä johtuu sosiaalisista ongelmista ja syrjäytymisestä.

Minun mielestäni tämä ei pidä paikkaansa sillä nyky-ajassa ulkomaalisilla ei ole ylhäällä mainittuja ongelmia niin vakavasti. Mielestäni vain ainoastaan ne henkilöt jotka ovat yksinäisiä tai ovat kriisissä voivat saada mielenterveys ongelmia. Tämä on myös henkisesti heikossa kunnossa oleville henkilöille mahdollista.

Luin uutisen sivulta hs.fi, joka on yksi suomen luetuimmista lehdistä. Sitä yllä pitää sanoma oy. Lehden tiedon uskotaan olevan luotettavaa mutta se, että maahanmuuttajilla on tavallista enemmän mielen terveysongelmia  ei totaalisesti selviä tutkimuksessa.

Uutisen tarkoitus oli informointi ja tiedon esilletuonti.

Uutinen oli hyvin mielenkiintoinen ja toivottavasti tutkitaan enemmän tätä asia. Ainut asia, jota kaipaan tekstistä on kunnon tulokset.

 Kamran W.
 

http://www.hs.fi/elama/Tanskalaistutkimus+Maahanmuuttajilla+tavallista+enemm%C3%A4n+mielenterveysongelmia/a1362623630856

1 kommentti: